Ihokarvojen sileä ruoho
tuulen kääntämä maireus
piiloveden painaumiin
tämä viidakko on ihoni ruohokenttä
tavoitan aaltoilevan rytmin
maan rakastunut syke päästää ja ottaa
taipukaa, sanoo tuuli puilleni äidinlämpimästi
ja ne notkistuvat kuin silkkiset yltäkylläiset viiksikarvat
Iho on tosieläin
täällä se piileksii
sillä on ihmisen muoto
sen läsnäolon tietää
ruohon kauneudesta
ruohon puheesta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti